*

Timo Kontio Kommentteja maailman menosta, uusista tuulista ja menneen talven lumista. Tavoitteena vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Teknologiateollisuuden riitatilanne ratkaistava tasapuolisesti

Olen huolissani teknologiateollisuuden työtaistelusta. Eilen sekä työntekijä- että  työnantajapuoli kieltäytyivät hyväksymästä sovitteluehdotusta. Tärkeimmän vientiteollisuuden alan jäätyminen vaikuttaa koko yhteiskuntamme tilanteeseen. Teollisuuden hankala tilanne muutenkin taloudellisesti vaikeana aikana on vaikuttanut neuvottelujen etenemiseen. Työntekijät halutaan laittaa maksamaan teollisuuden kustannuksia.

Pari vuotta sitten talouskriisin aikana työntekijät kantoivat vastuunsa yhteisen edun nimissä. Lomautukset ja vapaaehtoiset, väliaikaiset palkanalennukset olivat merkittävä panos sekä työntekijöiden että työnantajien näkökulmasta. Suhdanne on edelleen epävarma, mutta suomalaisiin työntekijöihin kannattaa panostaa. Suomalaiset yritykset nauttivat kansainvälistä kunnioitusta osaamisestaan ja työntekijöiden sitoutuneisuudesta.

Työnantajien merkittävin argumentti neuvotteluissa on ollut kansainvälinen kustannuskilpailu. Tällainen kylmä taloudellinen ajattelu siitä, että työntekijä olisi pelkkä tuotannontekijä, on satoja vuosia vanhaa teoriaa ja osoitettu moneen kertaan vääräksi. Korkea elintaso, pienet tuloerot ja luottamus tuottavat parasta tulosta myös yrityksille.

Tosiasiassa Suomi ja muut Pohjoismaat ovat maailman tuottavimpia ja tehokkaimpia yhteiskuntia. Monet ulkomaiset yritykset hamuavat Suomeen yhteiskuntamme sisäisen turvallisuuden ja luottamuksen vuoksi. Yritykset ovat viime vuosina saaneet merkittävää tukea yhteiskunnalta. Esimerkiksi yritysverotusta on kevennetty ja kela-maksuvelvoite poistettu. Yritysjohtajien palkkataso on ollut rakettimaisessa nousussa. Nyt työntekijöiden on inflaatio huomioiden tyydyttävä palkkatasonsa laskemiseen. Eikö ahneudella ole mitään rajoja?

ps. Hämmentävää on, että työnantajapuolen laskelmat työtaistelun taloudellisista kustannuksista nousivat kaksinkertaisiksi viikossa. 12.11. teknologiateollisuus ilmoitti kahden viikon lakon hinnaksi 715 miljoonaa euroa, eilen summa oli jopa 1,5 miljardia. Tällainen viesti ei ole kovinvakuuttava.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Miinusmerkkisiä, maltillisia ratkaisuja on tehty jo monen vuoden ajan.

Nytkin on tarjolla vain malttia, mutta maltillakin on rajansa.

Suomessa on Euroopan ylivoimaisesti ahnein työnantajataho.

Sitä kuvaa seuraavat lausunnot:

Työministeri Ihalainen vetosi osapuoliin.
Hän edustanee palkansaajia hallituksessa.

Pääministeri Katainen ei vedonnut. Hän VAROITTI!
Hän varoitti vain toista osapuolta.
Hän edustaa 100% työnantaja-osapuolta (EK) hallituksessa.

Heikki Kosalainen

Sairaanhoitajien palkkaa nostettiin sopimuskaudella 19.11.2007 -31.12.2011 22-28 prosenttia. Siinä on tavoite, etteivät jää sairaanhoitajien korotuksesta jälkeen. "RAHAA ON" vetosivat sairaanhoitajat ja ylivelkaannuttivat vaatimuksillaan kunnat.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Sairaanhoitajien palkat eivät velkaannuta kuntia.
LÄÄKÄREIDEN palkat velkaannuttavat.

Käyttäjän timokontio kuva
Timo Kontio

Sairaanhoitajien nostaminen palkkakuopasta oli järkevää monellakin tapaa. Kuntien taloustilanne ei ole kärsinyt millään tavoin siitä, että tuo korjaus tehtiin.

Lilli Markkanen

Jos Katainen onEK hallituken jäsen, onko siinä tapauksessa Ihalainen jonkin ay-liikkeen hallituksen jäsen.

Samassa veneessä ovat molemmat herrat; ei ole helppoa kummallakaan, jos raami ei toteudu. Ihalainen entisenä SAK:n puheenjohtajana joutuu tosin häpeämään enemmän, kun ei saa omia asioihin.

Saksassa ne vasta nyrkkiraudat on työantajataholla; periksi ei anneta tuumaakaan.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Hyvä Lilli, tarkoitan valtakunnan hallitusta.
EK- suluissa tarkoittaa sitä edeltävänä lausuntoa työnantajatahosta.

Vai, vekutitko vaan?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Rajattomaan ahneuteen liittyen: mitä Ulf Sundqvist tekee Kalevi Sorsa-säätiön hallituksessa?

Pertti Väänänen

Uffella on ilmeisesti tarvittavaa kompetenssia erilaisten rahavirojen ohjailussa eri tahojen välillä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Ilmeisesti. Tämä Sorsa-säätiö tuntuu olevan nyt kaikkien huulilla. Punaherrojen tiet ovat tutkimattomat : D

Käyttäjän timokontio kuva
Timo Kontio

En tiedä. Sitä teidän varmaan pitää kysyä mieheltä itseltään.

Pohjan Akka

Lienemme tilanteessa, jossa kummankaan vaatimukset eivät riitä veronmaksajille.

Jokaisen suomalaisen on nyt korkea aika ihan vain omalta ja perheensä osalta katsoa, mistä saa ruokansa ja katon pään päälle kymmenen vuoden kuluttua, ehkä jo viiden vuoden kuluttua, kun jokseenkin kaikki bulkkiteollisuustuotanto on viety Suomesta pois, ja vienti tuo enää 20-30 prosenttia niistä tuloista, jotka suomalaiset tarvitsevat elääkseen. Parempi olla puhumatta mistään bruttokansantuotteesta, jotta saadaan ihmiset ymmärtämään, mistä on kyse. Valtion kyky maksaa kuivuu kokoon, kuten Kreikassa.

Milloin joku Suomessa kokoaa tietäjäjoukon, joka laatii tähän tilanteeseen muutosstrategian? Mikään imagojuttu ei nyt enää riitä.

Käyttäjän timokontio kuva
Timo Kontio

Tuosta brändiryhmän turhuudesta olen täysin samaa mieltä.

Maailman kaatumisesta tai valtion velan kokoon kuivumisesta en silti ole kovin huolissani. Suomen valtiontalouden tilanne on tällä hetkellä varsin hyvä.

Pohjan Akka

Bändityöryhmän työ ei ollut tarpeeton. Erityisen vakavasti pitäisi ottaa sen luomuviljelyesitys. Se liittyy edessä olevaan muutostarpeeseen.

Käyttäjän timokontio kuva
Timo Kontio

Tuo on varmaankin totta. Ainakin maataloustukipolitiikalle pitäis Suomessa tehdä jotain. On hassua viljellä tuotteita, jotka ovat täysin kannattamattomia ja samalla jättää tuottamatta sellaisia, joille kysyntää olisi.

Pohjan Akka

Luomun kohdalla ei pitäisi niinkään puhua tuotteista (maku, ulkonäkö, terveellisyys ja muuta hölinää)vaan viljelymenetelmän kotimaisuudesta ja ympäristömerkityksistä. Turvalliset, maukkaat tuotteet tulevat siinä sivussa.

Käyttäjän timokontio kuva
Timo Kontio

Itse en määrittele luomuutta tuotteen kotimaisuuden, vaan nimenomaan tuotantomenetelmien perusteella. Ei kotimaisuudessa silti mitään vikaa ole.

Toimituksen poiminnat